Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias

Kivikylälle oli juuri hankittu ihan ensimmäinen myyntiauto Saksasta, kun tulin näihin hommiin parikymmentä vuotta sitten. Työntekijöitä oli silloin alle kymmenen ja tuotteita palvilihan lisäksi vain muutama.
Työskentelin siihen aikaan Silja Linella, ja tein pitkään kahta työtä. Myyntiauton rattiin hyppäsin aina, kun laivalta oli vapaata. Kymmenen vuotta sitten siirryin kokonaan Kivikylän leipiin.
Aloitan työviikon tiistaiaamuisin seitsemän aikaan pääkallopaikalla Rauman Lapissa, jossa pakkaan auton täyteen. Siihen menee kolmesta neljään tuntia. Joka reissun jälkeen tankkaan lisää myytävää mukaan. Tämä on lihakauppa, jossa on pyörät alla. Kerronkin olevani lihakauppias, jos joku kysyy minulta, mitä teen työkseni.
Toripäivinä lähden liikkeelle jo neljän, viiden maissa. Päivä voi venyä pitkäksikin. Kaikille tällainen ei sovi, mutta minulle systeemi on oikein hyvä – varsinkin nyt kun lapset ovat jo isoja.
Lomat pidän yleensä talvella, kun ulkomyynnissä on hiljaista. Viimeksi lähdin joulupäivänä etelään vuosilomalle.
Kivikylä on työnantajana huolehtivainen. Yhteishenkeä luodaan kesäjuhlilla ja ilmaisilla lipuilla vaikkapa Karjurock-festivaaleille.
Saamme lippuja myös Lukon otteluihin. Käyn katsomassa melkein jokaisen kotipelin. On hienoa mennä halliin, jonka nimi on Kivikylän Areena. Siellä on tarjolla meidän tuotteitamme, kuten aika monessa muussakin jäähallissa Suomessa.
Kiertelin joskus enemmän markkinoita, mutta nyt minut löytää parhaiten toreilta. Talvilauantaisin olen parkissa Uudenkaupungin torilla ja kesäisin Somerniemessä, jossa on Suomen suosituin kesätori. Lisäksi käyn nykyään Säkylässä ja Karkkilassa.
Monilla pienillä paikkakunnilla on toripäivä kerran tai kaksi kertaa viikossa – sellaiset torit eivät kuole. Esimerkiksi Raumalla on aika hiljaista, kun toria pidetään avoinna joka päivä.
Tunnen suurimman osan asiakkaistani; melkein tiedän, mitä he ostavat. Asiakaskunta on iäkkäämpää, ja monelle torireissu ja juttuhetki on viikon kohokohta. Ihmiset ovat eripuolilla Suomea erilaisia. Jossain tingitään enemmän ja ollaan ehkä vähän säästeliäämpiä.
Tässä työssä saa käyttää hoksottimiaan. Joskus kannattaa antaa lennosta vähän alennusta. Tyytyväinen kuluttaja palaa takaisin.
Joistain torilla vierailijoista on tullut kavereita myös työn ulkopuolella. Hämeenlinnassa on sellainen makkaraseura kuin Hämeen Suoliherkku. Heidän kanssaan olen käynyt ulkomaan reissuilla, kuten Saksassa olutmessuilla.
Opiskelin aikanani merikoulussa talouspuolella, enkä olisi koskaan uskonut tällaista hommaa joskus tekeväni. Minua viehättää työssäni sen vapaus ja itsenäisyys. Minusta ei olisi kahdeksasta neljään pakertajaksi.
Terveisin,
Kari Jalonen
Jaa mediassa
- Tilauskirja 2023
- Riistalihaopas
- Kivikyläläiset
- Kivikylän ahkerat kesätyöläiset täyttävät kauppojen hyllyt ja pihojen grillit!
- Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!
- Mistä ruokasi on kotoisin?
- Huiluntuhdin kuoreton on kokkaajalle huoleton
- Eurajoen kunta suosii lähiruokaa
- Kaikki eläinten hyvinvoinnin eteen
- Hullulenkki vei huomion Huittisissa
- Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
- Kivikylän rekryukot: "Haemme kovia työihmisiä kesäksi!"
- Kyläkaupalla tuoksuu ihana liha
- Lihateknologian osaajia täsmäkoulutuksella
- Firabelihommissa Kivikylällä
- Tuomas vastaa Säkylän lihatiskistä
- Jukka Viljanen on kauppiassukua
- Markku Matikkala syntyi liha-alalle
- Kivikylältä elintarviketekniikan opiskelijaksi
- Shakkia pelaava massanvalmistaja
- Junnilan sisarukset Säkylästä
- Sillantaat tuottavat sianlihaa
- Tuija on Kivikylän kovaääninen
- Juuso haluaa kokeilla kaikkea
- Haanpään vilkkaat veljekset
- Juku ja jälkipolvi Kivikylän joulupukkeina
- Mari-kokin joulumuistot
- Walleniuksille työ on melkein elämäntapa
- Lauri Mäkelä on karjakuski
- Äiti ja tytär Hullunlenkin myyjinä
- Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta
- Henna ja Juhani löysivät toisensa Kivikylällä
- Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä
- Eero Alhonmäki on makkaramestari
- Heli ja Taneli Nurmi tuottavat naudanlihaa Sastamalassa
- Eklöfin veljekset ovat töissä Huittisten makkaratehtaalla
- Kuisman maatila tuottaa sianlihaa Huittisissa
- Isä ja tytär Kivikylän palveluksessa
- Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias
- Pörröt ovat porsaantuottajia Säkylästä
- Jyräkosket tuottavat naudanlihaa Eurajoella
- Topias Marva on kesätöissä markkinoinnissa
- Anne Vuorio työskentelee Säkylän tehtaalla
- Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta
- Heimo Mattila on huoltopäällikkönä Huittisissa
- Hannu Ollila on keittiömestarina Lapin myymälässä
- Marjaana Rantapere on töissä Laitilan lihatiskillä
- Mika Kinnala on lähilihan tuottaja Laitilasta
- Laskutus
- Mediapankki