Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
(1)800x800s.jpg)
Pienten lounaspaikkojen vahvuutena on itse tekeminen. Hakala muistelee, miten joku joskus kysyi, onko teidän muusi ihan oikeaa muusia vai jotain muuta.
– Kyllä se on ihan oikeaa. Samalla tavalla tuore liha ja makkara ovat vetovoimatekijöitä. Karjalanpaisti ja muu liharuoka on aivan eri makuista, kun sen tekee kunnon lihasta.
Hernekeittokin tehdään naisten pyörittämissä ruokaloissa itse. Terja Hakala paljastaa käyttävänsä ihan tavallista jauhelihaa sen teossa. Myös lihapullat pyöritetään omin voimin.
– Joskus vaihtelun vuoksi saatan tarjota Kivikylän täytettyjä lihapullia.
Ravintola-alan ammattilaisille uusia tuotteita esittelevä Kivikylän keittiömestari Hannu Ollila huomauttaa, että mestari erottuu kastikkeellaan.
– Meiltä saa kesäsesonkiin kaikennäköistä valmiiksi kypsennettyäkin, jos tulee äkkinäinen tarve. Myös salaatit ja perunatkin on mahdollista tilata lihatuotteiden lisäksi lyhyellä varoitusajalla, hän vinkkaa.
Naisille esitellään muun muassa uunikylkeä ja friiterattua broileria, jolle on oma kastikkeensa. Anne Ketoniemi innostuu heti ottamaan niitä seuraavan viikon tilaukseensa.
– Kokeilulle on aina tilaa – lounaspöydässä on hyvä olla jotain ekstraa, hän sanoo.
Lihan alkuperä kiinnostaa
Kivikylän vahvuus on omat lähellä sijaitsevat tuottajat. Asiakkaita alkuperä kiinnostaa entistä enemmän. Ravintola-alan yrittäjät kertovatkin mielellään, miltä lähiseudun tilalta annoksessa oleva liha on peräisin.
Vieraita isännöinyt satakuntalaisen possunlihan myyntitykki Mika Haanpää sai vastata tiukkoihin kysymyksiin tyyliin, tuleeko Muhosen tilalta mullia.
Terja Hakala myöntää ruokailijoiden jonkun verran kysyvän, onko liha Kivikylältä. Hän muistuttaa monen rekkakuskin olevan kuitenkin ohikulkumatkalla.
– He eivät tiedä olevansa Kivikylän syntysijoilla. Heille on tärkeintä saada aina maistuvaa ruokaa.
Etuna alueen tutun lihatalon käytössä on nopea jakeluketju, joka takaa tuoreen lihan. Tuotteet lähtevät päivittäin Kivikylän omilla kyydeillä Rauman lisäksi Euran, Laitilan, Uudenkaupungin, Taivassalon, Mynämäen, Säkylän, Eurajoen ja Porin suuntiin.
– Minulla on tapana laittaa tilaus sähköpostitse. Vaikka joskus tilaus menisi viime tinkaan, on liha aina saatu toimitettua minulle nopeasti, Anne Ketoniemi kertoo.
Jaa mediassa
- Tilauskirja 2023
- Tilauskirja 2022
- Kivikyläläiset
- Kivikylän ahkerat kesätyöläiset täyttävät kauppojen hyllyt ja pihojen grillit!
- Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!
- Mistä ruokasi on kotoisin?
- Huiluntuhdin kuoreton on kokkaajalle huoleton
- Eurajoen kunta suosii lähiruokaa
- Kaikki eläinten hyvinvoinnin eteen
- Hullulenkki vei huomion Huittisissa
- Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
- Kivikylän rekryukot: "Haemme kovia työihmisiä kesäksi!"
- Kyläkaupalla tuoksuu ihana liha
- Lihateknologian osaajia täsmäkoulutuksella
- Firabelihommissa Kivikylällä
- Tuomas vastaa Säkylän lihatiskistä
- Jukka Viljanen on kauppiassukua
- Markku Matikkala syntyi liha-alalle
- Kivikylältä elintarviketekniikan opiskelijaksi
- Shakkia pelaava massanvalmistaja
- Junnilan sisarukset Säkylästä
- Sillantaat tuottavat sianlihaa
- Tuija on Kivikylän kovaääninen
- Juuso haluaa kokeilla kaikkea
- Haanpään vilkkaat veljekset
- Juku ja jälkipolvi Kivikylän joulupukkeina
- Mari-kokin joulumuistot
- Walleniuksille työ on melkein elämäntapa
- Lauri Mäkelä on karjakuski
- Äiti ja tytär Hullunlenkin myyjinä
- Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta
- Henna ja Juhani löysivät toisensa Kivikylällä
- Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä
- Eero Alhonmäki on makkaramestari
- Heli ja Taneli Nurmi tuottavat naudanlihaa Sastamalassa
- Eklöfin veljekset ovat töissä Huittisten makkaratehtaalla
- Kuisman maatila tuottaa sianlihaa Huittisissa
- Isä ja tytär Kivikylän palveluksessa
- Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias
- Pörröt ovat porsaantuottajia Säkylästä
- Jyräkosket tuottavat naudanlihaa Eurajoella
- Topias Marva on kesätöissä markkinoinnissa
- Anne Vuorio työskentelee Säkylän tehtaalla
- Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta
- Heimo Mattila on huoltopäällikkönä Huittisissa
- Hannu Ollila on keittiömestarina Lapin myymälässä
- Marjaana Rantapere on töissä Laitilan lihatiskillä
- Mika Kinnala on lähilihan tuottaja Laitilasta
- Laskutus
- Mediapankki