Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta

Olen sikalan emäntä Euran Paneliasta. Meidän sikalassa on 70 emakkoa, porsaat myymme Kivikylälle välitykseen.
Opiskelin Ilmajoella agrologiksi. Saman opinahjon penkeiltä löytyi mieheni Jarmo. Kun valmistuimme parikymmentä vuotta sitten, asetuimme Isonkyrön Lehmäjoelle viljelemään hänen kotitilaansa.
Vuonna 2004 sukupolvenvaihdos tuli ajankohtaiseksi täällä Paneliassa, kun vanhempani jäivät eläkkeelle. Minulla on vain yksi sisar, eikä hän ollut maataloudesta kiinnostunut, joten tilan jatkaminen oli minusta kiinni.
Päätimme Jarmon kanssa siirtyä Satakuntaan ja ryhtyä hoitamaan kahta tilaa. Isossakyrössä ei 1990-luvun lopun jälkeen ole ollut eläimiä, ja siellä olevia peltoja pystyy viljelemään täältä käsin.
Niinpä muutimme kolmen Pohjanmaalla syntyneen lapsemme kanssa omiin lapsuudenmaisemiini. Tämä tila on isänisäni aikanaan hankkima. Jarmon vanha kotitalo palvelee nykyään kesämökkinä. Matkaa sinne kertyy 270 kilometriä.
Sikojen hoito on pääasiassa minun vastuullani. Jarmo huolehtii peltotöistä. Peltohehtaareja on Paneliassa 57, ja niistä reilu puolet on sokerijuurikkaalla. Lopulla kasvaa ohraa ja kauraa sikojen rehuksi. Isossakyrössä peltoa on 37 hehtaaria.
Yhteisenä vapaa-ajan harrastuksena minulla ja Jarmolla oli pitkään talonrakentaminen. Aloitimme vuonna 2008, ja puolitoista vuotta sitten pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Teimme kaiken mahdollisen itse. On ihana asua uudessa talossa, jossa on lämpimät lattiat.
Alle sadan emakon sikala on Suomen oloissa pieni. Minusta tämä mittakaavaa on juuri sopiva. Eläimiä pitää jaksaa hoitaa hyvin, varsinkin jos joku niistä sairastuu. Kasvatan emakot omista porsaista.
Minulle on tärkeää olla hyvinvointikorvauksen piirissä. Se tarkoittaa sitä, että eläimillä varmasti on kyllin tilaa ja riittävästi virikkeitä.
Hiukan ihmettelen porsaiden tehotuotantoa Saksan ja Tanskan kaltaisissa maissa. Jos siihen pyritään, korkeiden tuotantolukujen lisäksi saatetaan saada tuotannon huonot puolet. Meillä on vielä vähän tauteja Suomessa, eikä eläimiä tarvitse paljon lääkitä.
Olemme olleet Kivikylän tuottajia vuodesta 2013. Minua viehättää toiminnan kotoisuus. Ilmoitus possujen hausta tulee tekstiviestillä. Se toimii, eikä tarvita mitään isoa nettisysteemiä niin kuin isommissa lihataloissa.
Kivikylä saa sianlihan kaupaksi – missään vaiheessa ei ole ollut porsasruuhkaa ja eläimet jääneet nurkkiin pyörimään. Laatutuotteilla pärjää markkinoilla. Kivikylän tuotteissa on varmasti paljon lihaa.
Lapissa hiihtämässä ollessamme vanhempi pariskunta grillasi Huiluntuhtia päivätuvalla ja kovasti kehui makkaraa. Oli mukavaa pystyä sanomaan, että se makkara voi olla peräisin meidän sikalasta.
Terveisin,
Piia Piirainen
Jaa mediassa
- Tilauskirja 2023
- Tilauskirja 2022
- Kivikyläläiset
- Kivikylän ahkerat kesätyöläiset täyttävät kauppojen hyllyt ja pihojen grillit!
- Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!
- Mistä ruokasi on kotoisin?
- Huiluntuhdin kuoreton on kokkaajalle huoleton
- Eurajoen kunta suosii lähiruokaa
- Kaikki eläinten hyvinvoinnin eteen
- Hullulenkki vei huomion Huittisissa
- Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
- Kivikylän rekryukot: "Haemme kovia työihmisiä kesäksi!"
- Kyläkaupalla tuoksuu ihana liha
- Lihateknologian osaajia täsmäkoulutuksella
- Firabelihommissa Kivikylällä
- Tuomas vastaa Säkylän lihatiskistä
- Jukka Viljanen on kauppiassukua
- Markku Matikkala syntyi liha-alalle
- Kivikylältä elintarviketekniikan opiskelijaksi
- Shakkia pelaava massanvalmistaja
- Junnilan sisarukset Säkylästä
- Sillantaat tuottavat sianlihaa
- Tuija on Kivikylän kovaääninen
- Juuso haluaa kokeilla kaikkea
- Haanpään vilkkaat veljekset
- Juku ja jälkipolvi Kivikylän joulupukkeina
- Mari-kokin joulumuistot
- Walleniuksille työ on melkein elämäntapa
- Lauri Mäkelä on karjakuski
- Äiti ja tytär Hullunlenkin myyjinä
- Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta
- Henna ja Juhani löysivät toisensa Kivikylällä
- Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä
- Eero Alhonmäki on makkaramestari
- Heli ja Taneli Nurmi tuottavat naudanlihaa Sastamalassa
- Eklöfin veljekset ovat töissä Huittisten makkaratehtaalla
- Kuisman maatila tuottaa sianlihaa Huittisissa
- Isä ja tytär Kivikylän palveluksessa
- Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias
- Pörröt ovat porsaantuottajia Säkylästä
- Jyräkosket tuottavat naudanlihaa Eurajoella
- Topias Marva on kesätöissä markkinoinnissa
- Anne Vuorio työskentelee Säkylän tehtaalla
- Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta
- Heimo Mattila on huoltopäällikkönä Huittisissa
- Hannu Ollila on keittiömestarina Lapin myymälässä
- Marjaana Rantapere on töissä Laitilan lihatiskillä
- Mika Kinnala on lähilihan tuottaja Laitilasta
- Laskutus
- Mediapankki