Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta

Olen pakkaamon tiiminvetäjä ja perehdyttäjä Huittisten makkaratehtaalla. Osallistun töihin yhtälailla kuin muutkin – minulla on vain enemmän vastuuta.

Eri työvaiheita on paljon makkaroiden pätkimisestä kupittamiseen. Se on sitä kun muovista muotoutuu koneella astia, ja siihen laitetaan tuotteet. Käsityönä katsomme, että tulee nätti paketti, ettei siitä puutu mitään eikä mukaan pääse livahtamaan mitään huonoa. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Jonkin aikaa joutuu harjoittelemaan, ennen kuin homma luonaa.

Ihan alusta lähtien olen opetellut tekemään pienempiä remonttihommia, että saan koneet pidettyä ajokunnossa. Ne ovat sellaisia pieniä säätöjuttuja ruuvimeisselin ja kuusioavaimen kanssa – sellaisia, joihin ei aina viitsi kutsua huoltomiestä.

Työ makkaratehtaan tuotannossa on rasittavaa, koska samat liikkeet toistuvat koko ajan. Siksi vaihtelemmekin tunnin välein työpistettä. Kierron ansiosta työ ei tunnu yksitoikkoiselta, eivätkä paikat kipeydy.

Lähdin ajamaan tällaista kiertosysteemiä, koska se on tasapuolinen kaikkia kohtaan. Kukaan ei pääse laistamaan tylsempiä hommia.

Olen Punkalaitumelta kotoisin, ja aloitin työelämässä 17-vuotiaana ruumisarkkujen verhoilijana. Jossain välissä opiskelin maatalouslomittajaksi ja olin pari vuotta siinä työssä Vammalassa. Enimmäkseen työskentelin lypsytiloilla, mutta sikatalouskin tuli tutuksi. Lomittajan työstä on ollut hyötyä tehtaalla, sillä sen ansiosta en hätkähdä mitään eläinten ruhojen käsittelyyn liittyviä asioita.

Kaiken työnteon lomassa perhe kasvoi, ja minulla on neljä tyttöä: nuorin on kohta täysi-ikäinen ja vanhin 25-vuotias. Kun tytöt olivat pieniä, lähdin vielä opiskelemaan, tällä kertaa elintarvikealaa paikallisessa aikuiskoulutuskeskuksessa.

Keskus sijaitsee ihan kivenheiton päässä makkaratehtaasta, ja oli luontevaa hakea täältä harjoittelupaikkaa. Olin kurssin jälkeen vielä joulun alla kiireapulaisena. Sitten jäin työttömäksi.

Tammikuussa Kivikylältä kuitenkin jo soitettiin ja pyydettiin töihin. Siitä on nyt 14 vuotta aikaa.
Sanoin silloin puhelimessa, että millekään pikkukeikalle en lähde. Olin jo ehtinyt sanoa irti pienempien lasten hoitopaikat. Minulle vastattiin, että jos nyt tulet, olet täällä aina. Ja niin meinaan ollakin. Tämä on kokonaisuudessaan hieno työ. Työkaverit ovat mahtavia, ja joidenkin kanssa näemme myös työn ulkopuolella.

Olen joka toinen viikko iltavuorossa. Siksi on vaikeaa harrastaa mitään sellaista, joka vaatisi säännöllistä läsnäoloa. Lenkkeilen paljon koiran kanssa kaikessa rauhassa; se on tarpeen, sillä täällä töissä on aikamoinen meteli. Sitten minulla on kolme lastenlasta: Jare (5), Anette (2) ja Milia (1). Viikonloppu hurahtaa nopeasti heidän seurassaan. Sekin on harrastus. Viihdyn mummuna.

Terveisin,

Mia Niemi