Haanpään vilkkaat veljekset

Mikan myyntityö ei kysy aikaa eikä paikkaa
Kymmenen vuotta sitten vedin ensimmäistä kertaa tämän talon valkoisen nutun niskaani, ja tulin tekemään jauhelihaa ja pihvejä. Olin ollut Kreikassa vaihto-oppilaana ja siellä menivät kaikki säästöt.
Velipoika oli työskennellyt Kivikylällä jo vuoden, ja pyysin häntä vihjaisemaan, että täällä olisi joutilas mies. Sitten satuin näkemään Laihosen Jarin kesäisessä illassa jätskikioskin jonossa. Pysähdyin fillarilla kysymään niitä töitä, ja hän sanoi, että tule maanantaina kuudelta. Se oli sillä sovittu.
Opiskelin silloin Satakunnan ammattikorkeakoulussa markkinoinnin tradenomiksi. Seuraavana kesänä pääsinkin Huittisiin ottamaan tuntumaa myyntimiehen töihin. Itse asiassa opiskelen vieläkin. En ole varmaan ensimmäinen, kenet työ on vienyt mennessään.
Virallisesti minusta tuli Kivikylän myyntiedustaja vuonna 2010. Teen teollisuuskauppaa, myyn satakuntalaista possunlihaa raaka-aineeksi eri tahoille. Lisäksi pääkaupunkiseudun K-kaupat ovat minun vastuullani: se on minulle K-Citymarketin takahuoneessa kasvaneelle sydämen asia.
Myyntityötä voi periaatteessa tehdä missä vain. Se ei kysy nykyään aikaa eikä paikkaa. Vaimoni on kotoisin Arkansasista ja kun olimme siellä pitemmän aikaa, tein pikkuisen töitä samalla. Käytännössä se tarkoitti yötyötä. Aloitin puolilta öin ja tein aamuun asti.
Asiakkaat olivat iloisia, kun saivat jättää tilaukset Yhdysvaltojen kautta. Nettipuhelut sujuivat teknisesti melkein paremmin kuin kännykällä. Etätyö Yhdysvalloissa kiinnostaa minua jatkossakin.
Terveisin,
Mika Haanpää
Pasi huolehtii lihatiskeistä
Olen vastannut Kivikylän kaupan sisällä toimivien palvelutiskien toiminnasta viimeiset yhdeksän vuotta. Ensimmäinen perustettiin Äyhöllä vanhaan Prismaan. Se lähti hyvin lentoon, ja nyt vastaavia shop-in-shop-lihatiskejä on Kivikylällä seitsemän. Viimeisin avattiin S-Market Kehätien yhteyteen.
Palvelua kaivataan koko ajan lisää. Olemme tukena päivittäisessä ruuanlaitossa. Jos asiakkaalla on sellainen ilme, että mitä sitä tänään laittaisi ruoaksi, niin meillä pitää olla heti takataskussa ehdottaa jotain. Siihen tarvitaan ammattitaitoa, ja täällä Kehätielläkin on kaksi kokkia tiskin takana opastamassa ja lihaa myymässä.
Työhöni kuuluu hoitaa lihatiskeihin liittyviä suunnittelu- ja mainosasioita, mutta loppuviikon pyhitän myyntityölle. Jollei sitä tee säännöllisesti, siihen menee tuntuma.
Kivikylällä on hyvät tuotteet. Siksi asiakkaat tykkäävät meistä. On mukava touhuta talossa, jossa mennään aina makuaisti edellä.
Me lihatiskien väki käymme koko ajan koulutuksissa – meillä on sellainen iloisen palvelun ammattilaisten meininki. Työnantaja kannustaa koko ajan keksimään uusia ideoita, eikä rajoita niiden toteuttamista. Työhön ei saa koskaan kyllästyä; silloin kyllästyvät myös asiakkaat.
Terveisin,
Pasi Haanpää
Jaa mediassa
- Tilauskirja 2023
- Riistalihaopas
- Kivikyläläiset
- Kivikylän ahkerat kesätyöläiset täyttävät kauppojen hyllyt ja pihojen grillit!
- Kivikylän myyntiosasto iskee tehoja kesälläkin!
- Mistä ruokasi on kotoisin?
- Huiluntuhdin kuoreton on kokkaajalle huoleton
- Eurajoen kunta suosii lähiruokaa
- Kaikki eläinten hyvinvoinnin eteen
- Hullulenkki vei huomion Huittisissa
- Lähilihaa rekkakuskeille ja muille ohikulkijoille
- Kivikylän rekryukot: "Haemme kovia työihmisiä kesäksi!"
- Kyläkaupalla tuoksuu ihana liha
- Lihateknologian osaajia täsmäkoulutuksella
- Firabelihommissa Kivikylällä
- Tuomas vastaa Säkylän lihatiskistä
- Jukka Viljanen on kauppiassukua
- Markku Matikkala syntyi liha-alalle
- Kivikylältä elintarviketekniikan opiskelijaksi
- Shakkia pelaava massanvalmistaja
- Junnilan sisarukset Säkylästä
- Sillantaat tuottavat sianlihaa
- Tuija on Kivikylän kovaääninen
- Juuso haluaa kokeilla kaikkea
- Haanpään vilkkaat veljekset
- Juku ja jälkipolvi Kivikylän joulupukkeina
- Mari-kokin joulumuistot
- Walleniuksille työ on melkein elämäntapa
- Lauri Mäkelä on karjakuski
- Äiti ja tytär Hullunlenkin myyjinä
- Mia Niemi oppi tiiminvetäjänä rohkeutta
- Henna ja Juhani löysivät toisensa Kivikylällä
- Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä
- Eero Alhonmäki on makkaramestari
- Heli ja Taneli Nurmi tuottavat naudanlihaa Sastamalassa
- Eklöfin veljekset ovat töissä Huittisten makkaratehtaalla
- Kuisman maatila tuottaa sianlihaa Huittisissa
- Isä ja tytär Kivikylän palveluksessa
- Kari Jalonen on myyntiauton lihakauppias
- Pörröt ovat porsaantuottajia Säkylästä
- Jyräkosket tuottavat naudanlihaa Eurajoella
- Topias Marva on kesätöissä markkinoinnissa
- Anne Vuorio työskentelee Säkylän tehtaalla
- Piia Piirainen on porsaantuottaja Paneliasta
- Heimo Mattila on huoltopäällikkönä Huittisissa
- Hannu Ollila on keittiömestarina Lapin myymälässä
- Marjaana Rantapere on töissä Laitilan lihatiskillä
- Mika Kinnala on lähilihan tuottaja Laitilasta
- Laskutus
- Mediapankki