Tulin Kivikylälle karjakuskiksi vuonna 2008, ja teen edelleen samoja hommia. Meitä kuskeja on kolme, minun lisäkseni Ilari Tammisto ja veljeni Kari. Olemme Satamaidon maitoautojen kanssa kyläraittien aamuöisiä kulkijoita, joita kaikki postinhakijat morjestavat.
Minä hoidan kuskin työn lisäksi myös hankinnan. Se tarkoittaa sitä, että yhteydenpito tuottajiin sujuu minun kauttani. He ilmoittavat, koska eläimet voi hakea teurastamolle tai välitykseen. Olen yhteydessä myös teurastamoihin päin.
Kivikylä on viimeinen pienten sikaloiden lihatalo. Emakkosikaloissamme on keskimäärin 70 emakkoa. Se on isoille taloille ihan liian pientä. Ne haluavat sikalat isojen teiden varteen, että lasti on helppo hakea.
Minun työssäni ei ole bisneksen tuntua. Kun menen tilalle, kainalossani on tuotepaketit eikä kannettava. Joka kerta vaihdan kuulumiset isännän kanssa, josta tiedän muutakin kuin nimen. Yhdessä haemme eläimet karsinasta asti. Isoilla tiloilla on lähettämöt, joista lasti noudetaan.
Työni on vaihtelevaa, ja aika kuluu nopeasti. Lastaus tilalla kestää tunnista kahteen. Vien eläimet jatkokasvatukseen tai teurastamolle. Tiloilta kertyy matkaa Forssan ja Mellilän teurastamoihin keskimäärin 50 kilometriä. Jatkokasvatuspaikka löytyy usein ihan läheltä.
Karja-autoissa on ilmanvaihto ja lämpötilaseuranta, eläimillä on niissä hyvät oltavat. Ne nukkuvat aina matkan ajan.
”Suomalainen maatalous on mukava työyhteisö. Vaihdamme isäntien ja emäntien kanssa muitakin kuulumisia kuin vain ne työhön liittyvät. Monista tuottajista on tullut läheisiä.”
Maaseutu ei ole minusta enää maaseutua, jos siellä ei aamuyöstä kulje maito- ja karja-autot. Se lakkaa silloin olemasta. Kehitys on ollut hurjaa. Rauman Lapissa oli 20 lihantuottajaa, kun aloitin vajaa kymmenen vuotta sitten työni. Nyt ei ole enää yhtään.
Vanhemmillani on maatila Euran Honkilahdella. Tilalla oli aikanaan 30 emakon sikala. Meillä on ollut puhetta, että jos joku meistä lapsista jatkaa tilanpitoa, niin olisi hyvä olla myös eläimiä. Tämä on tämmöistä pohdintaa, mutta periaatteessa minua kiinnostaa sekin puoli maataloudesta.
Perheeseeni kuuluvat Elsi-vaimon lisäksi 6-vuotias tytär Lilja ja 4-vuotias Hugo-poika. Tyttö käy eskaria ja siellä oli kerrottu, mitä isät tekevät työkseen. Kun Lilja oli kertonut minun olevan karjakuski, oli pikkuväki meinannut tikahtua nauruun. Minulle on tärkeää, että omat lapseni oppivat tietämään, mistä ruoka tulee ja mitä he syövät. Välillä he pääsevät mukaani töihin sunnuntaisin.
Meillä on vaimon kanssa yhteinen kesäharrastus – kierrämme Kivikylän toriautolla markkinatapahtumissa myymässä. Siinä pääsee mukavaan markkinafiilikseen; varsinkin Hämeen seudulla on välillä ihan villi tunnelma ja saa melkein myydä huutokaupalla sikaa tiskistä.
Terveisin,
Lauri Mäkelä