Asiakkaat taitavat muistaa minut siitä, että olen se kovaääninen Lapin myymälän tiskiltä. Kerran joulun alla minulta meni ääni kokonaan. Muut työntekijät saivat huutaa palvelunumeron puolestani. Vieläkin joku saattaa muistella sitä ihmettä, kun minusta ei lähtenyt pihaustakaan.
Aloitin työt Kivikylällä 15 vuotta sitten. Olen räiskyvä ja ulospäin suuntautuva – onneksi tällä työpaikalla saa olla oma itsensä. Töissä viettää niin paljon tunteja vuorokaudesta, etten haluaisi esittää mitään, enkä sen puoleen siihen pystyisikään.
Asiakaspalvelussa saa puhella paljon. Suurin osa tykkää siitä. Jos joku on kiireinen tai ei muuten vain ole puhepäällä, sekin täytyy osata nähdä ja sen mukaan palvella. Jos myymälässä on hiljaista, menen sinne missä tarvitaan. Olen tehnyt täällä melkein kaikkea muuta kuin palvannut tai leikannut ruhoja. Päivät menevät nopeasti.
Meidän myymälässä käy paljon ulkomaalaisia asiakkaita. Monet heistä ovat olleet Olkiluodon ydinvoimalatyömaan henkilökuntaa tai heidän rouviaan.
”Lauantait ovat varsinaisia kielikylpypäiviä. Silloin saa puhua todella paljon englantia. Siihen on pitänyt vain rohkaistua. Pääasia, että tulee ymmärretyksi.”
Olenpa päässyt pitämään Kivikylän esittelynkin englanniksi, kun oli amerikkalaisia vieraita.
Kerran pari ranskalaista miestä tuli myymälään ja kertoi ajaneensa autolla umpikujaan. Siinä ei auttanut muu kuin lähteä heidän mukaansa auttamaan ja loikkia peltojen poikki. Ahtauduin mukaan autoon, jossa rouvat odottivat ja opastin myymälän pihalle. Pomo hiukan ihmetteli, kun myyjä saapui asiakkaiden autossa paikalle.
Kerran taas eräs ranskalaisrouva toi minulle paikallista makkaraa kotiseudultaan palkinnoksi siitä, että olin opettanut niin paljon suomea hänelle tiskillä palvellessani.
On ollut mielenkiintoista seurata eri kansallisuuksien tekemiä ostoksia. Puolalaiset ja Baltian maista tulevat suosivat kylkeä ja potkaa sekä muita sellaisia ruhonosia, joita meillä ei juuri käytetä. Ranskalaiset taas mielellään kokeilevat ja haluavat erikoisuuksia.
Minulla on kaksi lasta, parikymppiset kaksoset Nelli ja Jere. Poika on nyt armeijassa Säkylässä, ja tyttö lähti opiskelemaan Ruotsiin Visbyhyn. Lasten kasvaessa sitä aina odotti ja toivoi omaa rauhaa, mutta oli järkyttävä paikka jäädä miehen kanssa kaksin.
Joistakin asiakkaista on tullut ihan kavereita, ja heidän kanssaan tulee puhuttua omiakin asioita. Viime syksynä kun tytär lähti sinne Ruotsiin, rupesin ensimmäiset kuukaudet aina parkumaan siitä kertoessani. Enpä olisi itsekään arvannut, että lapsien lähtö kotoa ottaisi niin koville.
Molemmat lapset ovat olleet kovia urheilemaan. Nella oli pitkänmatkan juoksija SM-tasolla, ja Jere jalkapalloilee Pallo-Iirojen A-junnuissa. Asumme Eurajoella, ja harrastukseni oli pitkään lasten kuljettaminen harjoituksiin ennen kuin he saivat ajokortin. Nykyään lenkkeilen paljon koiran kanssa.
Terveisin,
Tuija Nordlund