Meillä on parinkymmenen lehmän pientila, jonka hiehoja ja mulleja lähtee Kivikylälle. Maitoa tuotamme Satamaidolle. Haluamme tehdä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja olla mukana tekemässä lähiruokaa.
Kivikylän palvelutiski paikallisessa marketissa on lähellä, ja tuottajina voimme helposti antaa palautetta siellä asioidessamme.
Meillä on sellainen olo, että pystymme vaikuttamaan siihen, mitä meidän lihastamme tuotetaan. Ainakin terveiset menevät perille. On mukavaa, kun Kivikylän makkaraa ja muita tuotteita on usein tarjolla paikallisissa tapahtumissa.
Suurin osa eläimistämme on ruskeaa länsisuomenkarjaa; niin on ollut tilallamme jo monen sukupolven ajan. Näitä lehmiä on Suomessa enää noin 3000. Onpa meillä muutama valkoinen lapinlehmäkin.
Haluamme jatkaa alkuperäisrotujen vaalimista, koska ne ovat osoittautuneet sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Kokeilimme joskus holsteiniakin, mutta se ei meillä menestynyt.
Länsisuomenkarja on maatiaisrotuna terveempi kuin pidemmälle jalostetut rodut. Sillä on myös enemmän luonnetta, se on sitkeä ja sisukas kuin Suomen kansa. Sen kanssa yllättyy, jollei ole tottunut. Yksi nykyisistä lehmistämme, Sikuri, on poikinut jo 13 kertaa. Se osoittaa rodun sitkeyttä ja terveyttä.
”Kivikylän tuotteet ovat maukkaita tuliaislahjoja kauempana kyläillessä. Yllätä ystävät ja sukulaiset paikallisen lihatalon herkuilla.”
Ruokimme karjaa omasta pellosta saadulla ohralla ja säilörehulla. Lisäksi ostamme kauraa naapurustosta. Pidämme kotoista viljaruokintaa luomullisempana vaihtoehtona.
Samaa ajatusta edustaa se, että käytämme valkuaisrehuna nakkilalaisen Sata-Öljyn rypsipuristetta ulkomaisten soijatuotteiden sijaan. Hakamailla laidunnettu ja kotoisilla eväillä ruokittu nauta tuottaa maukasta ja vähärasvaista lihaa.
Tilamme on nimeltään Raunela, ja se mainitaan historian kirjoituksissa jo 1500-luvulta lähtien. Kotitalomme eli päärakennus on peräisin 1700-luvulta.
Raunelan isäntäväen muuttaessa Amerikkaan, tila oli vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Eurajoen kunnan omistuksessa. Täällä oli silloin punaisten orpojen lastenkoti.
Eilan suvulle tila siirtyi 1920-luvulla, jolloin hänen isovanhempansa Fanny ja Kustaa Laine ostivat paikan. Olemme suvun kolmas isäntäpari tällä tilalla.
Menimme parikymppisinä naimisiin. Matsu tuli silloin tänne kotivävyksi. Hänellä ei ollut maaseututaustaa, mutta niin vain hevosmies on löytännyt paikkansa – tottunut lehmiin ja opetellut viljelemään maata.
Olemme halunneet pysyä pienenä ja omavaraisena tilana, emmekä ole lähteneet kasvun kierteeseen. Näinkin on perhe elätetty ja tarkalla taloudenpidolla toimeen tultu.
Mielestämme pienimuotoisuus on inhimillistä sekä eläimiä että meitä tuottajia kohtaan. Pystymme hoitamaan eläimet yksilöllisesti.
Terveisin,
Eila ja Matsu Jyräkoski