Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävät Venetsialaiset ovat veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Tämä nyt jo koko Suomeen levinnyt juhla on saanut alkunsa Länsi-Suomen rannikkoalueilta kuten Rauman, Kokkolan, Pietarsaaren ja Pohjanmaan rannoilta.
Rosvopaisti on suomalainen perinneruoka, jonka voi valmistaa kotiuunissa tai perinteisellä maakuoppa menetelmällä. Pitkään haudutetussa rosvopaistissa liha on mureimmillaan.
Maakuoppa menetelmällä saat päiväsi rattoisasti kulumaan ja ohjelmaa isommallekin porukalle. Maakuoppa menetelmällä pääset lähemmäs aitoa menneen ajan tunnelmaa, mutta muista paloturvallisuus!
Paisto-ohjeet:
UUNI
1. Lämmitä uuni 150 asteiseksi.
2. Laita paisti uuniin ja anna sen olla siellä 3 tuntia.
Jos paistinne on marinoimaton niin muistattehan marinoida sen ennen kuin alatte valmistaa rosvopaistia!
MAAKUOPPA
Tarvikkeet, joita tarvitset:
Lapio, kiviä/tiiliä, paljon polttopuita, hiekkaa, voipaperia,
2 kokonaista sanomalehteä.
1. Kaiva noin puolen metrin syvyinen kuoppa.
2. Asettele kuopan pohjalle ja reunoille kiviä tai tiiliä, jotta tuli ei pääse leviämään maaperässä.
3. Tee kuopan pohjalle nuotio ja anna nuotin palaa reippaasti ja puita säästelemättä noin 3-4 tuntia.
4. Kääri paisti märkään voipaperiin, runsaaseen folioon ja näiden lisäksi vielä märkään sanomalehtikerrokseen.
5. Lapioi hiillos pois palamattoman alustan päälle esim. kottikärryihin.
6. Aseta kääritty paisti kuumaan, mutta tyhjään kuoppaan.
7. Peitä paisti noin 5 sentin kerroksella hiekkaa.
8. Kaada hiekan päälle hiillos.
Tämän jälkeen kuopan päällä pidetään nuotiota yllä vielä muutama tunti ja siinä kannattaa paistaa vaikka Huiluntuhtia odotellessa.
Paistoaika on minimissään noin 1,5 tuntia per kilo. Rosvopaistin valmistus vie kaikkiaan 8-12 tuntia, riippuen paistettavan koosta.
Rosvopaistiin on olemassa muitakin ohjeistuksia eli tämä on vain yksi versio monista. Jos paistinne on marinoimaton niin muistattehan marinoida sen ennen kuin alatte valmistaa rosvopaistia!
Kysy rosvopaisteja, jotka ovat valmiiksi kuoppaa varten maustettuja ja pakattuja Kivikylän tehtaanmyymälöistä, myyntiautoista tai Kivikylän palvelutiskeiltä!