Olen melko uusi kivikyläläinen, aloitin Huittisten tehdaspäällikkönä vajaa kolme vuotta sitten. Tämä on minulle kuitenkin tuttu talo. Työskentelin täällä vuosina 1986–2000 Huittisten Lihapoikien aikakautena. Ennen paluuta samalle tontille työskentelin Kankaanpäässä Maalaistuote Vatajan tuotantojohtajana.
Minulla on tapana leikilläni sanoa, että urani liha-alalla alkoi jo vuonna 1954. Synnyin silloin maanviljelijäperheeseen täällä Huittisissa, jossa sukumme on vaikuttanut 1500-luvulta asti.
Kotitilalla oli metsien ja peltojen lisäksi karjaa. Possut ja naudat tulivat tutuksi pienestä pitäen. Rapsuttelin karsinassa mullikoita, ja kuljetin vasikkaa liean päässä. Olin mukana keväisin korjaamassa ja tekemässä aitoja lehmille ennen laidunkautta.
Nuoruudessani Huittisissa vaikutti oma paikallinen teurastaja, joka osti eläimiä. Olin mukana muutaman kerran, kun niitä teurastettiin. Toivon, että Suomessa lihankasvatus ja -jalostus tulee säilymään.
Uskon vakaasti siihen, että laadusta kiinni pitämällä Kivikylän menestystarina jatkuu. Meillä ei ole lähdetty konstailemaan reseptiikan kanssa. Olemme 100-prosenttisesti Hyvää Suomesta -merkin joutsenlipputalo. Mitään liharaaka-ainetta ei tule muualta kuin omilta lounaissuomalaisilta tuottajilta.
”Maku on kaikkein tärkein valintaperuste kuluttajalle. Jos tuote ei maistu, ei auta vaikka olisi kuinka houkutteleva tarina ja pakkaus myyntiä vauhdittamassa.”
Tilastot kertovat lihan kulutuksen kasvavan, suomalainen syö lihaa 75 kiloa henkeä kohden vuodessa. Synnyinvuonnani lihaa kulutettiin koko maailmassa 20 kiloa henkeä kohden. Nyt luku on 45 kiloa.
Eniten on lisääntynyt broilerinlihan käyttö. Vanha ruoka-aineympyrä kannattaa muistaa ja syödä kaikkea monipuolisesti.
Maatilan poikana minun oli aikanaan helppo valita opiskelupaikaksi maa- ja metsätaloustieteellinen tiedekunta Helsingissä. Professorini oli legendaarinen liha-alan grand old man Fritz Pirkka ”Piki” Niinivaara.
Valmistuin maisteriksi pääaineenani lihateknologia. Se vuosikurssi, jolla opiskelin oli historian suurin. Valitettavasti sen jälkeen lihateknologian opetus on hiipunut.
Koetehdas Viikin laitoksen yhteydessä lakkautettiin viime syksynä. Se oli paikka, jossa jokainen joutui käytännön töihin tekemään kaikkea ihan makkarasta lähtien. Samaan aikaan myös liha-alan ammattikoulutus on heikoissa kantimissa. Tällä alalla on kuitenkin hyvin tärkeää tuntea lihan käyttäytyminen ja sen asettamat vaatimukset.
Minulle opinnot käytännön osioineen loivat pohjaa työskentelyyn tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa. Nyt kun vanhempi sukupolvi eläköityy, alalta katoaa monenlaista liha-alan johdossa tarvittavaa osaamista. Itsekin olen jo eläkeiässä. Aion kuitenkin jatkaa niin kauan kuin on mukava tulla töihin.
Terveisin,
Markku Matikkala