Kivikylan Kotipalvaamo Oy

Koitto Sievilä on Kivikylän eläkeläisiä

Minusta tuli kivikyläläinen vasta 63-vuotiaana. Olin tehnyt elämäntyöni maanviljelijänä Rauman Lapissa Mäentaan kylässä. 40 vuotta viljelin siemenviljaa. Jossain vaiheessa meillä oli lisäksi 3000 kanaa munimassa.

 

Olin jäämässä eläkkeelle tilan töistä, kun minulta kysyttiin, jos pääsisin muutamaksi päiväksi tuuraamaan Kivikylälle. Paimiosta piti hakea teurastamosta sianpuolikkaita, mutta ei ollut kuskia. Se tuuraus venyi seitsemän vuoden mittaiseksi. 

 

Uusi ura kuorma-auton kuljettajana oli mieluinen yllätys. Olin tottunut tekemään raskaita töitä mukulasta lähtien, eikä minusta olisi ollut kamarin nurkkaan televisiota töllöttämään. Jotain ajankulua pitää ihmisellä olla, kun on vielä kunnossa ja pystyy tekemään. Onneksi olen pysynyt suhteellisen terveenä.

 

Kivikylän kuskin työ oli fyysisesti raskasta – siinä piti lykätä tuhannen kilon lavoja pumppukärryillä autoon ja pois. Matkan ajaksi ruhot ripustettiin roikkumaan auton katossa oleviin putkiin. Ajoin liki satatuhatta kilometriä vuodessa. 

 

Lopetin kokopäiväisen autonkuljettajan työn kuusi vuotta sitten, kun täytin 70 vuotta. Päätin, että työsarkani mitta oli siinä.

Kivikylästä on tullut minulle kuin yksi perhe omani lisäksi. Käyn päivittäin lounaalla Lapin myymälässä. Sieltä saa lähellä kasvanutta vanhan ajan laillista lihaa. Sellaista, jota olen tottunut koko elämäni maalla eläneenä syömään.

”Lempiruokani Lapin myymälän lounaslistalla on prettu – sianverestä, jauhoista ja silavasta uunissa valmistettu verimakkara. Se on minulle todellista herkkua puolukkasurvoksen kera.”

Lounaalla näen samalla vanhoja työkavereita. Juttua riittää aina. Esimerkiksi niistä reissuista, kun olin ainakin kymmenen kertaa mukana Saksassa hankkimassa taloon pakettiautoja. Kerrankin ostimme auton suoraan Hampurin Vehon näyteikkunasta.

Minulla on edelleen Kivikylällä kaksi tärkeää tehtävää. Ensiksikin pidän Lapin myymälän kellon käynnissä. Kukaan ei oikein ehtinyt vetää sitä, ja ehdotin joskus neljä vuotta sitten, että jos minä otan sen hommakseni. Kello on siitä lähtien näyttänyt oikeaa aikaa.


Toinen tehtävä liittyy autourheiluun. Olen aikanani itse osallistunut jäärata-ajoihin ja rallikilpailuihin, ja poikani Mika on harrastanut jokamiesluokkaa 35 vuotta. Hänen myötään olen tiiviisti seurannut kilpailuja paikan päällä.

Harrastuksen seurauksena sain aikanaan avattua oven Kivikylän makkaroille autourheilun maailmaan. Kyse ei ole pikkumääristä: autourheilutapahtumissa kuluu Suomen maassa useita tuhansia kiloja makkaraa vuodessa. Parhaimmillaan yksissä kisoissa voi mennä 8000 makkaran pätkää. Grilleri-makkara on oikein nimetty viralliseksi kisamakkaraksi.

Edelleen toimittelen makkaroita kilpailuihin ainakin kerran kuukaudessa. Nytkin vien viikonloppuna lastin Alastaron radalle. Se on sopiva eläkeläisen pasninki.

Terveisin,

Koitto Sievilä

Jaa mediassa

Copyright Kivikylän Kotipalvaamo Oy  |  Käyttöehdot  |  Palvelun toteutus: JPmedia